Tavoitteet

Seuraavassa on linjauksia, joiden mukaisesti kehitämme juniorijalkapalloilua Lappeenrannassa:

  • Liikunta on lapselle ja nuorelle yksi perustarpeista. Lapsella on oikeus liikkua ja hänellä on myös oikeus nauttia liikkumisestaan urheiluseurassa. Jotta näin kävisi, täytyy urheiluseuran toiminnan lähteä nuoren lähtökohdista. Varsinkin nuorimpien junioreiden toiminnan tulisi olla leikinomaista unohtamatta kuitenkaan lajin perustaitojen opettelua. Tätä periaatetta noudatetaan myös PEPO:ssa, joka on yksi malliseuroista Palloliiton "Kaikki Pelaa" -ohjelman toteuttamisessa.
     
  • Kun lapset kasvavat ja perustaidot on opittu, voidaan vähitellen ryhtyä ottamaan jalkapallo harrastuksena vakavammin. Toiminnassa on kuitenkin aina muistettava sosiaalinen puoli, seuran on pystyttävä tarjoamaan nuorille iloista yhdessäoloa, leikkiä, liikunnan riemua ja onnistumisen elämyksiä. Isoon harrastajajoukkoon mahtuu myös nuoria, jotka haluavat panostaa urheiluharrastukseensa. Seuran on myös pystyttävä vastaamaan tähän haasteeseen. 

  • Seuran kannalta tehtävä on haastava. PEPO pyrkii tarjoamaan nuorille toimintaa heidän omista lähtökohdistaan. Seuran toimintaa on kehitetty voimakkaasti viime vuosina, jotta kaikille halukkaille löytyisi paikka suuresta jalkapalloperheestä. Tule sinäkin mukaan !
Palaute
Yhteystiedot - seura
Yhteystiedot - juniorit s.1991-1997
Yhteystiedot - juniorit s.1998-2001
Yhteystiedot - tytöt s.1994-2001
PEPO:n harjoitusvuorot
PEPO:n sarjapelit -syksy 2008
Pallopoikavuorot
Naistiimi
Kahvikioski Sipe, Lappeenrannan kauppatori
Kausijulkaisu
Kuvagalleria
Materiaalisalkku
Uutisarkisto
PEPO:n sarjapelit -kevät 2008
 
 © 2008 Uus-Lavolan Peli-Pojat SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu