Kumppanit
Tuskin kenellekään on jäänyt huomiotta se että PEPO Lappeenrannalla on suuri määrä yrityksiä yhteistyökumppaneina. Monet näistä ovat olleet kumppaneinamme jo vuosia. Suuri osa heistä on alansa johtavia yrityksiä.
Seuraavassa tämän hetkiset tärkeimmät yhteistyökumppanit:
- Etelä-Saimaa -lehti
- Etelä-Karjalan Osuuspankki - pankki
- Larox -teollisuusyritys
- Lähivakuutus - vakuutusyhtiö
- Lappeenrannan Energia -sähköliikelaitos
- UPM -metsäteollisuusyritys
- Intersport Lappeenranta - urheiluliike
- Etelä-Karjalan Osuuskauppa -monialakonserni
- LOAS -asuntopalveluyritys
Tämän lisäksi on valtava joukko muita toimintaamme tukevia yrityksiä. Heidän nimensä nähdään mm.
- Kausijulkaisussamme
- Miesten ja naisten edustusjoukkueen pelipaidoissa ja muissa asuissa,
- Junioreiden pelipaidoissa ja muissa asusteissa
- Kimpisen ja Sammonlahden kenttien kentänlaitamainoksissa
- PEPO edustusjoukkueen otteluohjelmissa
- Taitokilpailujen sponsorina
- Muualla täällä nettisivuilla
- PEPO arpakupongeissa.
PEPO ottaa mukaan uusia yhteistyökumppaneita - ota ystävällisesti yhteys puheenjohtajaamme.
SUOSITTELEMME SEURAAMME TUKEVIA YRITYKSIÄ - TEE SINÄKIN NIIN.