Piirin taitokisat käytiin 10.11.

13.11.2018

Kaakkois-Suomen piirin junioreiden taitokilpailut käytiin lauantaina 10.11. Imatralla Aviasport Areenalla.

PEPOsta paikan tuleviin, myös Imatralla järjestettäviin, SM-kisoihin saalisti kultamerkkituloksella P10-sarjan Veeti Ryökkynen. Hän oli sarjassaan toinen. Sarjan voitti kultamerkkituloksella PEPOssa esiintynyt StUta edustanut Matias Kuitto. Hän myös SM-kisoihin, jotka järjestetään 1.12.

Toisen kultamerkkituloksen taituroi T8-sarjassa Isabella Tuuva. Tämä ei riittänyt kuitenkaan kuin viidenteen sijaan.

Mitaleille sen sijaan pääsivät hopeamerkkituloksillaan P14-sarjassa Tatu Reponen (toinen) sekä T9-sarjassa Sanni Anttila (kolmas). Kaiken kaikkiaan PEPOlaiset keräsivät kisoista 22 taitomerkkiä, joista kaksi oli kultaisia, yhdeksän hopeisia ja yksitoista pronssisia.

Mainittakoon, että PEPOn yhteisjoukkueissa esiintyneet Enbuskan sisarukset Juho (P14) ja Julia (T12) olivat sarjoissaan hopeamerkkituloksilla kolmansia.

>>>tulokset