Visma Areena ollut käytössä 6 talvikautta - KIITOS tukijoille!

23.11.2020



Vuoden 2015 tammikuussa käyttöönotettu Visma Areena muutti talviharjoitteluolosuhteet PEPO:ssa nykyaikaan.

Seura päätti vuoden 2014 keväällä käynnistää hankkeen jotta talvikauden harjoitusolosuhteet saataisi toiselle tasolle. Hanke vaati paljon rahan keruuta ja talkoovoimaa sekä halliyhtiön perustamisen. Seuran pääomistama yhtiö PEPO Areena Oy maksaa käyttökulujen lisäksi vuosittain hankkeen lainaa pois, ja varoja siihen kerätään pääosin hallin käyttäjiltä mutta myös erilaisella näkyvyydellä yhteistyökumppaneille (hallin mainoslakanat ja digitaulumainokset).

PEPO:n juniorit ovat saaneet nyt 6 talvikauden aikana harjoitella hyvissä olosuhteissa aikaisempien koulujen pienehköjen parkettilattioiden sijaan.

Kiitos tästä kaikille halliprojektia tukeneille tahoille, yrityksille kuin yksityishenkilöille! (kuvassa 1-vuotissynttäreiden yhteydessä julkaista KIITOS-mainos. Mainosta klikkaamalla suuremmaksi tunnistat perusinvestointia tukeneet yritykset). Seuraa myös TÄNÄÄN hallissa olevia mainoslakanoita ja digitaulun mainoksia. Suosittelemme tukijoitamme!