T11 pöllytti verkkoa Myllykoskella

10.6.2017

PEPO, FC Peltirumpu, Pallokissat ja JyPK sopivat, että pelataan miniliigaa keskenään. Tarkoitus on saada tytöille hyviä pelejä kauden aika niin, että jokainen vuorollaan järjestää oman turnauksensa omalla kentällään. Mukaan otetaan joukkueen kilpa-, sekä haastejoukkue. Pari yli-ikäistäkin sallitaan, kunhan pelit ovat vaan laadukkaita. Pelaajaa voi käyttää turnauksen aikana kilpa-, sekä haastejoukkueessa. Pelit pelataan 2x20min systeemillä.

Jo totuttuun tapaan matka alkoi Sammonlahden Teboililta klo 9:45 lauantai aamuna. Ensimmäinen peli alkaisi Myllykoskella klo 12:00.Matkaan lähdettiin omilla autoilla tällä kertaa. Lähempänä Kouvolaa alkoi tiputtamaan oikein kunnolla vettä ja pelkona oli, että vesisateessa joudutaan ainakin aloittamaan pelit. Onneksi Myllykoskella ei ollut satanut, joten hyvissä olosuhteissa saatiin aloittaa pelit.

Pallokissat - PEPO 1 - 4

Ensimmäinen peli oli Kuopion tyttöjä vastaan. Ottelu oli täydellistä PEPOn hallintaa alusta loppuun. Pallo likkui upeasti ja kierrätystäkin nähtiin. Puheella autettiin pallollista pelaajaa samalla kun itse etsittiin paikkaa mihin syöttää. Muistettiin myös haastaa vastustajaa tarpeen mukaan.Loistavaa pelaamista. Maalinteko aloitettiin jo 2min kohdalla, kun Aamu löysi keskeltä Annikan, joka tarkalla sijoituksella siirsi PEPOn 1-0 johtoon.

Seuraavaa osumaa saatiin odottaa jonkuin aikaa (hyvistä paikoista huolimatta), kun Salli tarkalla syötöllään huomasi Aamun, joka pienen pujottelun päätteeksi laittoi toisen kerran pallon maaliin 2-0. Kolmannen osuman sai nimiinsä Sara, joka kiersi käytännössä koko Pallokissojen puolustuksen oikealta laittaen lopuksi maalivahdin "pujoista" pallon verkkoon 3-0.

Pallokissat sai oikeastaan koko ottelussa yhden paikan, josta kuitenkin tuli maali, kun hieman unessa ollut puolustuskalusto laski Kuopion tytön laukomaan vapaasti n. 8metristä (3-1). Muutamaa minuuttia myöhemmin (32min) kuitenkin Aamu onnistui tekemään maalin, Annikan syötöstä, joka lopullisesti ratkaisi pelin PEPOlle (4-1).

Täytyy myöntää, että peli on nautittavaa katseltavaa, kun pallonhallinta on meillä, eikä vastustaja pääse paineistamaan kunnolla, kun pallo liikkuu kentällä 
tytöltä tytölle. Myös reagointi silloin, kun pallo menetetään on parantunut huomattavasti.

PEPO - FC Peltirumpu 1 - 2

Rummun tytöt kävivät viikolla ottamassa kunnolla kuokkaan Lappeenrannassa pelatussa piirisarjan pelissä, joten kalavelkojen kuittaus oli Kouvolan joukkueella mielessä. Heillä olikin nyt paras "rosteri" mitä joukkueesta saatiin irti.

Paikalla olleet katsojatkin saivat nähdä todellisen huippuottelun, jossa kaksi taitavaa joukkuetta taistelivat voitosta. PEPO aloitti ottelun todella hyvin, 
mutta pikkuhiljaa ote kentällä siirtyi Rummun tytöille. Ensimmäinen maali nähtiin 5min kohdalla, kun vahvasti oikeaa laitaa hyökännyt Rummun pelaaja 
laukoi kovan kudin kohti maalivahtiamme Inkaa, joka hienolla torjunnalla esti ensimmäisen yrityksen. Ikävä kyllä jatkopalloon ei reagoinut puolustus ollenkaan vaan toinen Rummun tyttö pääsi siirtämään pallon vapaasti maaliin (0-1). Vähän tästä eteenpäin Aamu sai kovan tällin jalkaansa ja joutui parantelemaan haavojaan vaihtopenkille. Samoihin aikoihin myös Sara ja Annika tulivat vaihtoon.

Kun toinen puoliaika alkoi näiden vahvojen pelaajien ollessa vaihdossa niin Peltirumpu pääsi hallitsemaan peliä. Eikä aikaakaan, kun Rummun tytöt onnistuivat taas maalinteossa, kun aikalailla samanlainen tilanne kun ensimmäisessä maalissa vei Peltirummun 0-2 johtoon. Onneksi neljä minuuttia myöhemmin Helmi löysi maalinedestä Veran, joka tarkalla laukauksella toi PEPOn maalinpäähän (1-2). Aikaa oli siis vielä tasoittaa peli ja hyvistä tilanteista huolimatta palloa ei saatu verkon perille. Paras paikka taisi olla Annikalla, kun aivan viimeisellä sekunnilla pallo vieri vapaasta maalista tolppaa nuollen ohi. Tilanne sai alkunsa Annikan erinomaisesta prässistä vastustajien keskellä.

Lopputulos kuitenkin 2-1 Rummulle. Paikalla ollut PEPOn kannattajajoukko sanoivat, että olipa hyvä ja jännä peli. Tälläsiä pelejä lisää

PEPO - JyPK 13 - 0

Jyväskylän tytöt olivat lähteneet Myllykoskelle vain yhdellä joukkueella siten, että pelasivat sekä kilpa-, että haastesarjan pelit (6 peliä). Sääliksi kävi kyllä 
JyPK:n pelaajia, kun näki jo heti alussa, ettei liikettä enää löytynyt. PEPO teki oikeastaan kentällä mitä tahtoi ja helppo olikin pelata, kun väsyneet vastustajat eivät kerenneet mihinkään  Peli meni täysin ansaitusti PEPOlle 13-0. Maalinteossa onnistui 6 x Aamu, 5 x Annika, Vera ja Mata. Syöttöjä saivat Sara, Helmi, Vera, Mata, Salli, Annika ja Aamu. Ei siitä sen enempää...

Pelien jälkeen valmennus (Arto) kiitteli pelaajia hyvästä turnauksesta. Töitäkin on paljon vielä edessä. Suihkujen jälkeen syömään ja kohti Lappeenrantaa.

Kokoonpano Miniliigassa:

Inka mv "C", Milli, Sara, Kerttu, Mata, Vera, Helmi M, Paula, Salli, Annika, Aamu ja Karoliina