T11 -paikallispelit voittoisia Ristiinassa

17.6.2017

Piirisarja Ristiina 17.6.2017

 

PEPO – FC LaPa 5–2 (2-0)

 

Lapaa vastaan peli alkoi Pepon hallinnalla. Jo kuuden minuutin kohdalla Salli katkaisi Lapan maalivahdin avauksen ja paukautti kaukovedolla Pepon 1-0 johtoon. Pian tämän jälkeen Aamu onnistui tekemään maalin keskialueen syötön katkon jälkeen. Peli jatkui Pepon hallinnalla, mutta tempo laski huomattavasti. Lapan pitkät avaukset tuottivat päänvaivaa puolustukselle.

 

Toiselle puoliajan aluksi vauhti oli vieläkin kateissa. Niinpä 34 minuutin kohdalla Lapa onnistui katkaisemaan puolustuksen syötön ja pommitti upealla laukauksella kavennuksen 2-1 aivan yläriman alle. Tästäkään ei opittu tarpeeksi vaan viisi minuuttia myöhemmin keskialueella sekoiltiin ja Lapan hyökkääjä kirmasi tasoittamaan pelin. Tästä onneksi joukkue heräsi ja alkoi vyöryttää hyökkäyksiä Lapan maalille. Neljänkymmenen minuutin kohdalla työ palkittiin, kun Sohvi siirsi Aamun syötöstä Pepon 3-2 johtoon. Myöhemmin Kerttu nousi puolustajan paikalta maalialueen luokse ja löysi laidasta hienosti nousseen Emman, joka sijoitti pallon varmasti maalivahdin ohi maaliin. Lopuksi vielä Kerttu nuosi puolustajan paikalta koko kentän läpi ja sinetöi lopputulokseksi 5-2.

 

Tästä pelistä ehkä opittavaa sen verran, että pallottamien pelaajien tulisi liikkua paljon aktiivisemmin.

 

PEPO – LAUTP 11–0 (2-0)

 

LauTP puolusti ensimmäisen puoliajan ihan hyvin, vaikka Pepo painosti jatkuvasti. Yhdentoista minuutin kohdalla Milli onnistui maalinteossa Aamun syötöstä. Kuudentoista minuutin kohdalla Aamu purjehti itse puolustuksen välistä ja laukoi tilanteeksi 2-0. Näissä numeroissa mentiin puoliajalle.

 

Toiselle puoliajalle ei tullut kuin yksi joukkue. Kahdenkymmenenyhdeksän minuutin kohdalla Salli siirsi Pepon 3-0 johtoon Aamun heittämästä sivurajasta. Heti seuraavalla minuutilla Aamu seurasi hienosti Millin kaukolaukauksen ja siirsi riparin verkkoon. Noin pitää pelata tilanteet loppuun. Seuraavassa tilanteessa Aamu keskitti maalialueelle ja vastustajan puolustajan epäonnekas putsaus meni omaan maaliin. Kolmenkymmenenviiden minuutin kohdalla Aamu löysi laidalta nousseen Ainon joka sijoitti pallon tarkasti etunurkkaan. Seuraavat kaksi maalia teki Salli. Ensimmäinen kunnon pommilla ylänurkkaan ja seuraava vedolla takatolpan juureen. Kymmenennen maalin teki Sohvi Iidan syötöstä. Lopuksi vielä Milli katkaisi maalivahdin avauksen ja sijoitti loppunumerot 11-0.

Lopputuloksesta huolimatta tässäkin pelissä pallottomien pelaajien liikkeessä oli parantamisen varaa.