Syyskausi aloitettiin kahdella voitolla T12-sarjassa

8.8.2017

PEPOn T11 joukkue lähti etsimään parempia pelejä T12 sarjasta, kun tuntui kevätkaudella edellinen sarja helpohkolta. Ensimmäiset sarjan pelit pelattiin Savitaipaleen keinonurmella, joka neljän vuoden? iästään huolimatta oli erinomaisessa kunnossa.
 
IPS - PEPO 1 - 3
 
Ensin kohtasimme IPS:n Imatralta, joka kevätkaudella oli sijoittunut sarjassa mukavasti kolmanneksi.
Peli alkoi alun varovaisuuden jälkeen selkeällä PEPOn hallinnalla. Pallo liikkui ja puhetta kuului, myös väleistä löytyi nyt hyvin tilaa.
Ensimmäinen maali syntyi 7min kohdalla, kun upean syöttökuvion ( Salli, Martta, Annika ) päätteeksi Annika siirsi pallon Aamulle, joka iski kylmästi PEPOn 1-0 johtoon. Viisi minuuttia myöhemmin Aamu iski pelin toisen 2-0, kun kovaa prässiä pitäneet PEPOlaiset saivat IPS:n puolustuksen hätäilemään purussaan. Tauolle näissä numeroissa.
Tauon jälkeen ote pysyi hyvin PEPOn hallussa, mutta seuraava maali tuli vasta 35min kohdalla, kun Paula upealla syötönkatkolla murtautui yksin läpi ja iski pallon varmasti takanurkkaan 3-0. Tämän maalin jälkeen alkoi tytöillä pelissä heikompi vaihe ja 42min kohdalla IPS:n Siiri Mäkelä pääsi kaventamaan pelin 1-3:een. Lopussa taas ryhdistäydyttiin, mutta enempää maaleja ei nähty.
Kaikenkaikkiaan hyvä peli PEPOlta. Peliä viedään joukkueena eteenpäin ja autetaan omia pelaajia. Vastustaja ei oikein päässyt nyt "iholle", kun liike ja pelitempo oli hyvällä tasolla. Aina kuitenkin pitää muistaa, että kovaa prässääviä ja fyysisempia joukkueita vastaan peli muuttuu ja siihen pitää vaan mukautua.
 
PEPO - StU  10 - 0
 
Toinen peli oli kotijoukkuetta StU:ta vastaan. Ottelun alku oli aika unelias molemmilta joukkueilta. Pikkuhiljaa kuitenkin PEPO alkoi saamaan "koneita" käyntiin, kun pallo alkaa liikkumaan edellisen pelin tapaan kentällä. Kun peliä on pelattu 8min niin Helmi tarjoilee Annikalle maalipaikan, muutama pyörähdys tytöltä vastustajien puolustajien keskellä ja peli on 1-0. 
Minuutti myöhemmin maaliverkko heiluu taas, kun Martan oivallisesta syötöstä Aamu karkaa puolustukselta ja sijoittaa pallon vasempaan alanurkkaan 2-0. Seuraavan maalin iskee Vera maalin edestä, kun pallo karkasi puolustajan jalasta 3-0, hyvää pelinlukua Veralta. 4-0 maali tuli taas Aamun jalasta, kun tyttö tykitti kovan pommin 25 metristä vasempaan yläkulmaan. Vera tykitti Martan hyvästä syötöstä pelin 5-0:aan yläriman kautta maalin kulmalta. 
Ensimmäisen jakson viimeinen maali tuli Saran loistavan juoksun ansiosta, kun syötöksi tarkoitettu veto meni tolpan ja maalivahdin kautta sisään 6-0. Näissä numeroissa siis tauolle.
Toinen jakso alkoi taas vähän laiskasti ja katsomossa puhuttiinkin jo, että maalit taitaa olla jo tehty ? Siitä ei tainnut mennä kuin minuutti niin Annikan upea siirto laitaan Helmille toi tilanteeksi jo 7-0. Pari minuuttia myöhemmin iski Vera pelin kolmannen, kun nopea jalkainen tyttö kiersi vasemmalta puolustuksen ja tarkalla vedolla takanurkkaan toi numerot jo 8-0:aan. Kolme minuuttia ennen loppua aukaisi Marttakin maalihanat, kun hieno sijoitus ohi maalivahdin siirsi PEPOn 9-0 johtoon, syötön maaliin antoi Annika. Loppunumerot viimeisteli sitten taas Aamu pelin kolmannellaan viimeisellä minuutilla 10-0.
Hätäisiä johtopäätöksiä ei kuitenkaan kannata tehdä näistä peleistä. Kuten valmentaja Pasi sanoi niin pelit kovenee vaan tästä eteenpäin tässäkin sarjassa.
Vaikka puolustusta ei näissä peleissä päästykään kunnolla testaamaan niin Kerttu, Milli, Sara, Paula hoitivat ne vähäisetkiin tilanteet upeasti. Maalivahteina toimivat vuorotellen Salli ja Sohvi, jotka hoitivat myös ryhdikkäästi tonttinsa :)
 
Kokoonpano Savitaipaleella: Sohvi mv, Salli mv, Milli "C", Sara, Sanna, Annika, Aamu, Paula, Kerttu, Vera, Martta ja Helmi