P9-korttelisarjaa Imatralla 12.8.

12.8.2017

PEPO/tytöt – LAUTP/Oranssi 2 – 2

 

LauTP Pinkit oli täksi kesäksi muuttunut LauTP oranssiksi. Peli oli aika tasainen eikä kummallakaan ollut kummoisia tekopaikkoja. Puolessa välissä peliä LauTP:n kaukoveto meni Karon yli ja upposi maaliin. Heti seuraavasta aloituksesta Vera kuittasi pelin tasoihin 1-1 yksilösuorituksella. Kahdenkymmenen LauTP:n hyökkääjä pääsi läpiajoon ja siirsi Oranssit 1-2 johtoon. Tästä saatiin kuitenkin ihan hyvä loppukiri aikaan, jossa kärkeen nostettu Vera tasoitti lopussa pelin 2-2.

 

PEPO/tytöt – Kultsu/Punainen 8 - 0

 

Toisessa pelissä pelattiin Kultsun poikia vastaan. Tytöt ottivat heti alusta kuskin paikan vyöryttäen hyökkäyksen toisensa jälkeen. Kultsu jaksoi kymmenen minuuttia taistella vasstaan, mutta sitten tytöt saivat maalihanat auki ja maaleja alkoi tulla tasaisesti. Ottelu päättyi loppujen lopuksi Pepolle 8-0 Inkan hattutempulla, Veran kahdella ja Vivianin, Karon ja Helmin maaleilla.

 

Kultsu/tytöt – PEPO/tytöt 2 - 3

 

Kolmannessa ottelussa kohdattiin Kultsun tytöt. Peli oli tasainen, kunnes viiden minuutin kohdalla Vera iski kaksi salamamaalia. Jälkimmäisen tarjoili Helmi takatolpalle upealla syötöllä ja Veran ei tarvinnut laittaa kuin jalkaväliin. Kultsu onnistui puolessa välissä kaventamaan 1-2, mutta pian Helmi lisäsi johdon 1-3. Lopussa Kultsu vielä vielä kavensi 2-3, mutta tytöt kestivät Kultsun kirin muuten hyvin.

 

LAUTP/Vihreä – PEPO/tytöt 2 – 7

 

Viimeinen peli LauTP:n vihreää vastaan alkoi tasaisena. Kolmen minuutin kohdalla Helmi onnistui maalinteossa. Tämän jälkeen peli oli aivan tyttöjen. Vera teki hattutempun puolustajan paikalta ja Helmikin vielä toisen. Lisäksi Saana ja Pinja tekivät maalin. Lopussa pelin ollessa 0-7 tytöt nostivat vähän jalkaa kaasulta ja LauTP sai kavennettua läpiajosta 1-7 ja vielä LauTP:n maalivahdin nousulla 2-7.

 

Kokoonpano:Karo, Helmi, Inka(c), Pinja, Vivian, Saana, Emma, Vera