T11 Savitaipaleen korttelipeleissä

26.8.2017

Savitaipaleen korttelipelit P9

 

LuPo – PEPO/tytöt 3 – 4

 

Lupoa vastaan alkoi melkein heti taka iskulla. Lupo sai pelin alussa kulman ja hyökkääjä onnistui etukulmalta Saanan ja Paulan välistä tökkkäämään 1-0. Pitäisi mennä ykköspalloihin. Seitsemännellä minuutilla Venla tasoitti upeasti pelin 1-1. Pallon hallinta oli tytöillä, mutta Lupo iski vaarallisesti vastaiskuista. Puolivälissä Lupo onnistui karvaamaan pallon alimpana pelaavalta puolustajalta ja siirtyi 2-1 johtoon. Seuraavat kolme maalia oli kuitenkin Pepon tekemiä. Helmi teki näistä kaksi ja Paula yhden. Helmillä oli tässä vaiheessa varaa tuhlata aivan maalin edestä tyhjä maali. Lopuksi lupo sai vielä kavennuksen, mutta peli päättyi tytöille 3-4.

 

PEPO/tytöt – PEPO/musta 2-1

 

Pepon poikia vastaan saatiin hyvä alku kun Paula nousi laidaltaan veto paikkaan ja laukoi pelin 1-0. Peli oli tosi tiukka ja pojat painoivat kovasti päälle. Tytöt puolustivat kuitenkiin uhrautuvasti. Pelin puolessa välissä pojat saivat kuitenkin pelin tasoihin, kun Saanan torjunnasta kimmonneeseen palloon ehti ensimmäisenä poikien pelaaja ja siirsi pelin tasoihin 1-1. Venla onnistui vielä viemään tytöt johtoon ja tätä johtoa puolustettiin tiukasti loppuun saakka.

 

KoPa – PEPO/tytöt 2 – 0

 

Viimeisessä pelissä kohdattiin Kotajärvn Pallo. Kopa puolusti todella tiukasti ja iski vastahyökkäyksillä. Lisäksi Kopan maalivahti oli pelin Man of the Match. Pepon hirveästä yrittämisestä huolimatta palloa ei saatu maaliin, vaan Kopa onnistui kahdesti.

 

Kokoonpano: Saana(mv), Helmi, Paula, Sara, Maisa, Emma ja Venla