Hippoturnaus 2017

10.9.2017

Tämän vuoden T11-sarja pelattiin Palokassa, joka sijaitsee Jyväskylän keskustasta n. 10km pohjoiseen päin.Tyttömme osallistui kilpaturnaukseen, kun aikaisemmista kilpaturnauksista oli hyviä kokemuksia. Pelit pelattiin 8vs8 systeemillä ja peliaikana oli 2 x 15min. Lohkoja oli kaikkiaan kuusi.
 
FC Peltirumpu (vihreä)– PEPO 0-1
Ensin kohdattiin Rummun tytöt. Rummun tytöt aloittivat pelin hienolla syöttöpelillä ja PEPO ei koskenut palloon pitempään aikaan, mutta jälleen kerran heikon alun jälkeen PEPO sai juonen päästä kiinni ja otti kentällä pallollisen hallinnan. Maaliin asti palloa ei kuitenkaan saatu, vaikka Paula laukoi tolppaan ja Martta iski avoimesta paikasta hiuksen hienosti ohi. Onneksi tytöt jaksoivat loppuun asti vääntään voitosta, sillä ajassa 28.38 Helmi pelataan yksin läpi Aamun toimesta ja tarkalla sijoituksella molarin jalkojen välistä Helmi siirtää PEPOn 1-0 johtoon ja voittoon. Jobinpostia pelistä toi Sallin loukkaantuminen ja tytön pelit turnauksessa jäi yhteen peliin.
 
PEPO – SeMi 3-2
Toinen peli oli Seinäjoen mimmejä vastaan. PEPO sai otteluun unelma-alun kun jo 50 sekunnin jälkeen Sohvin syötöstä Aamu vie kotijoukkueen 1-0 johtoon. Kun peliä on pelattu 8min niin pienen sekaannuksen jälkeen SeMi tuli tasoihin korkealla roikkupallolla yli maalivahdin 1-1. Näissä numeroissa tauolle.
Tauon jälkeen PEPO tuli taas alkuun vahvasti, kun 16min jälkeen Aamu laukoo pelin toisensa Iidan syötöstä 2-1. Mutta ainoastaan minuutti PEPOn maalista ja tilanne on taas tasan, kun ylös lähtenyt laukaus löytää PEPOn maaliin. Onneksi kuitenkin jaksettiin tehdä töitä loppuun asti taas, kun aikaa oli jäljellä ainoastaan minuutti niin Sohvin syötöstä Aamu pääsee iskemään loppunumerot 3-2 vastustajan jalan kautta. Loisto peli Aamulta.
 
PEP – PEPO 0-3 
Viimeiseen alkusarjan peliin vastaan asettui Pohjois-Espoon Ponsi, joka oli tuttu PEPOlle Hämeenlinnan turnaksesta viime joulukuulta. PEP oli ollut viime vuonna tässä turnauksessa loppuottelussa ja muutenkin oli saavuttanut hyviä sijoituksia pelaamissaan turnauksissa. 
PEP hallitsi ottelun alkua, kun vähän arasti ottelun aloittaneet PEPOn tytöt antoivat tilaa pelata. Onneksi valmennus oli tässä kohtaan hereillä ja nyt alettiin ottamaa vastustajalta aikaa sekä tilaa pois. Tämän seurauksena PEPO otti pelistä hallinnan. Ajassa 11min tasan iski Aamu PEPOn 1-0 johtoon tarkalla pommilla. Ja paria minuuttia myöhemmin Sohvi näytti prässäyksen mallia muille ottamalla pallon mukaan vastustajan puolustajan jaloista ja laukoi PEPOn 2-0 johtoon.
Toisella jaksolla kentällä oli käytännössä vain yksi joukkue PEPO, joka 19min kohdalla viimeisteli loppunumerot 3-0 Veran osumalla. Syötön maaliin antoi Aamu. Loistavasti pelannut Milli ansaitsee myös pelistä erikoismaininnan, kun tyttö ohjasi hienosti puolustusta ja laittoi kroppaa peliin. Myös Aamu onnistui niin hyökkäyspäässä kuin puolustuksessa.
 
LePa – PEPO 3-0
Leppävaaran pallon tytöt näyttivät sunnuntain ensimmäisessä sijoituspelissä uniselle PEPOn joukkueelle pelaamisen mallia. Ärhäkästi liikkunut ja kovia pommeja laukonut joukkue ei jättänyt jossitteluille varaa, kun jo 8min kohdalla peli oli jo LePalle 2-0. PEPO ei saanut ottelussa yhtään laukausta kohti vastustajan maalia. Kertoo kyllä paljon PEPOn taistelutahdosta.. LePa iski kolmannen muutamaa minuuttia ennen loppua 3-0. Positiivista pelissä oli kuitenkin Martan, Paulan ja Inkan taistelu, mutta eihän se auttanut mitään kun muu joukkue nukkui.
 
PEPO -HJK 0-3
Toiseen sijoituspeliin saimme vastaan HJK:n. Kovia pelejä pääkaupungin poikien sarjassa tahkonut HJK tuli peliin kovalla rytinällä. Poikien sarjassa opittua kovuutta käytettiin hyväksi kaksinkamppailuissa sekä upeita syöttöjä ja pallonkierrätystä tarjonnut joukkue pisti PEPOn oman pelin täysin hajalle. Kun peliä oli pelattu vasta 6min niin lukemat oli Klubille jo 2-0. Valmennus korosti pelaajille, että pelataan vain sitä omaa peliä. Ja yllättäen se alkoi myös toimimaan, kun vain uskallettiin pelata. Jakson viisi viimeistä minuuttia oli enemmän PEPOn värisiä kuin Klubin. Harmia pelistä toi maalivahti Inkan loukkaantuminen, kun hän sai kovan laukauksen käteensä. Klubi viimeisteli loppunumerot 3-0, kun pelattiin ottelussa viimeisiä minuutteja. 
Positiivisina asioina ottelusta jäi mieleen se ensi jakson loppu sekä Paulan, Millin ja Sohvin hyvät pelit.
 
PEPO – HJS 0-0 (RP 0-1)
Viimeisessä ottelussa kohtasimme Hämeenlinnan jalkapalloseuran, joka oli hävinnyt kaikki sijoituspelit niin kuin PEPOkin. Ottelu alkoi kovalla HJS:n prässillä ja puolustus sai olla varuillaan kokoajan. Viimeisenä lukkona oli kuitenkin hyvin pelannut Karo, joka torjunnoillaan auttoi joukkuetta huonojen aikojen yli. Jos ensimmäinen jakso ottelussa oli HJS:n niin toinen jakso oli selkeesti PEPOn, jokla vyörytti hyökkäyksiä jatkuvasti HJS:n maalille. Lähimmäksi maalia pääsi Aamu, jonka pommi osui tolppaan. Lopputulos 0-0 ja rankkarikilpailu sijoista 5-6 oli edessä. Sen voitti HJS ja näin ollen PEPOn sijoitukseksi tuli kuudes kahdenkymmenenneljän joukkueen turnauksessa. Ei ollenkaan huono !!
 
Vielä on töitä tehtävä, jotta saisimme nopeutta ja pelitempoa paremmaksi. Taidollisesti emme hävinneet millekkään joukkueelle. Myös se asia pisti silmään monta kertaa, että kun meillä on pallo niin laitahyökkääjät eivät tee nousuja ylöspäin vaan jäävät katselemaan mitä tapahtuu. Tästä Janne mainitsi monta kertaan. Myös turnauskestävyys on koetuksella, kun häslätään pelin aikana kaikkea muuta, eikä keskitytä peliin? Näissä kilpasarjan turnauksissa ei ole yhtään varaa antaa tasoitusta muille joukkueille.
 
Kokoonpano Hipossa:
Inka, Karo, Paula, Kerttu, Milli, Aamu, Iida, Eevi, Sohvi, Martta, Vera, Helmi M ja Salli