Tiukkoja pelejä ja arvokasta kokemusta Pirkkahalliturnauksesta

12.1.2020

12.1.2020

Pirkkahalliturnaus päättyi PEPO T11 tyttöjen osalta 12. sijaan 16 joukkueen sarjassa.


Alkulohkossa kohdattiin lauantaina FC Kasiysi Espoosta (0-0 tasapeli), emäntäjoukkue Tampereen Ilves (0-3 tappio) ja Ajax Sarkkiranta Kempeleeltä (1-0 voitto). Maalierovertailussa jäätiin espoolaisten taakse kolmanneksi. Alkulohko-otteluissa vaivana oli turhankin tuttuja syntejä: leveys jäi hyödyntämättä ja useimmiten puskettiin keskelle sumppuun, ja näinollen maalintekosektoriin ei juurikaan päästy.
Päivän päättäminen voittoon piti kuitenkin fiilikset positiivisen puolella.

Sunnuntaina ensimmäisessä jatkopelissä vastaan tuli NJS Nurmijärveltä. Peli oli loppuminuuteille asti 0-0 tilanteessa, ja pelin pyöriessä enemmän PEPOn päädyssä, sivurajan tuntumassa alettiin jo jännittää mahdollista voittolaukauskisaa, kun vastustaja pääsi läpiajoon ja viimeisteli 1-0 loppulukemat. Turnauksen viimeisessä pelissä pelattiin siis sijoista 11-12 ja vastassa HJK City. Nimekkäästä vastustajasta huolimatta (tai siitä johtuen) PEPOn tytöt kaivoivat vihdoin parempaa taisteluilmettä kehiin, ja pallontavoittelutilanteisiin mentiin oikealla asenteella, jonka johdosta parikin HJKn tyttöä kannettiin pois kentältä. Pelin alkupuolella mentiinkin ansaitusti 1-0 johtoon, mutta HJK pääsi kuittaamaan ensin kulmasta hienolla etukulmaohjauksella tasoihin ja turhankin kaukaa onnistuneella laukauksella harmittavasti 1-2 johtoon muutamia minuutteja ennen loppua. Lopun taistelu ei tilannetta muuttanut joten lopputuloksena turnauksen parhaalla pelillä 12. sija.

Turnausvoittoon ylsi puhtaalla pelillä kotijoukkue Ilves, ja muutenkin turnauksen joukkueet olivat hyvin pitkälti samoja kuin viime syksyn Hippo-turnauksen kilpasarjassa ja tulevan huhtikuun HJK-kutsuturnauksessa, joten viimevuotisten haastesarjaosallistumisten jälkeen tämä viikonloppu oli tälle joukkueelle hyvä katsaus siihen missä ikäluokan kärkipää menee. Se ei mene mahdottoman kaukana, mutta töitä on tehtävä lisää oikealla asenteella niin harjoituksissa kuin kevään tulevissa harkkapeleissäkin, niin päästään huhtikuussa mittaamaan valtakunnallista tasoa uudemman kerran ???⚽️