Leirit Hollannissa

UUTINEN PEPO:n netissä maaliskuussa 2012

PEPO Lappeenranta kehittää toimintaansa myös maan rajojen ulkopuolelle. Seuran juniorijoukkueet pelaavat kaudella 2012 runsaasti kansainvälisiä otteluja.

00- ja 01-ikäluokat osallistuvat huhtikuussa Virossa Tarton kansainväliseen turnaukseen. -98-pojat leireilevät lokakuussa Italiassa ja -99-ikäluokka samaten lokakuussa Hollannissa. Molempien joukkueiden ohjelmaan kuuluu otteluja ulkomaisia joukkueita vastaan laadukkaan harjoittelun ohella. Piispalan leirillä maaliskuussa pojat pääsevät mittaamaan myös Pietarin Zenitin iskukyvyn.

B-juniorit leireilevät perinteiseen tapaan Turkissa huhtikuussa ennen sarjan alkua. Leiri sisältää luonnollisesti myös kansainvälisiä otteluja.

Lisäksi yhteistyö Fortuna Sittardin kanssa avaa erinomaisia mahdollisuuksia PEPO:n eri joukkueille pelata Hollannissa kovia harjoitusotteluja. Fortunan valmentajien kanssa on viritteillä yhteinen valmentajaklinikka kesäkuussa Lappeenrannassa.

Myös lahjakkailla pelaajilla on mahdollisuus päästä harjoittelemaan Fortunan juniorijoukkueissa. PEPO:n pelaajapolku antaa Etelä-Karjalan parhaille ja lupaavimmille pelaajille ainutlaatuisen mahdollisuuden edetä aina Euroopan ammattilaiskentille asti. Nuoren Peetu Juntusen mahdollinen siirto Fortunaan on ensimmäinen konkreettinen esimerkki yhteistyön ja pelaajapolun toimivuudesta.

Toivottavasti nuoret lahjakkuudet ymmärtävät seuran tarjoaman mahdollisuuden ja saavat lisää intoa päivittäiseen harjoitteluun.

PEPO on rakentanut yhteistyötä Hollantiin.

Hollanti:

Yhteistyö kattaa mm. seuraavia aihioita:

  • PEPO 13-vuotisten juniori-ikäluokan harjoitus- ja pelileiri yhteistyöseurojen vieraana
  • Mahdolliset yksittäisten pelaajan leiritys Hollannissa
  • Yhteistyöseurojen edustajien tai ryhmien vierailut Lappeenrannassa

Osana yhteistyötä, vuosittain järjestetään PEPO D13-ikäisille leiri Hollannissa mikäli joukkue ja pelaajien vanhemmat niin haluavat ja päättävät.

Leiri pilotoitiin vuoden 2007 syyskuussa, kun silloinen PEPO D13-ryhmä (1994-syntyneet) pitivät 8 päivän harjoitus- ja pelileirin SO Soestin ja FC Utrechtin vieraana. Kokemus oli monipuolinen niin pelaajille kuin joukkueen taustoille. Tämä järjestely on siis tarkoitus toistaa vuosittain pääsääntöisesti D13-ikäluokalle. Hollannin päässä tähän on valmius.

Alla lyhyt yhteenveto Hollannin harjoitus- ja pelileirin toteutetusta ja perinteeksi tarkoitetusta sisällöstä kuvien kera:

  • Omat harjoitukset 3...4 kpl (SO Soestin ja/tai FC Utrechtin ja/tai Fortuna Sittard harjoituskeskuksissa)
  • 1...2 niistä vetää FC Utrechtin juniorivalmennuspäällikkö
  • 3...4 harjoituspeliä. Vastassa SO Soest, Fortuna Sittard, FC Utrecht ja/tai muita alueen joukkueita vastustajan halutun tason perusteella. Vuonna 2007 PEPO pelasi myös AZ Alkmaaria ja SV Kampongia vastaan.
  • FC Utrecht Hollannin liigan ammattilaisjoukkueen harjoitusten ja pelin seuranta
  • Paikallisten juniorijoukkueiden pelien seuranta
  • Vierailut SO Soest ja/tai FC Utrecht ja/tai Fortuna Sittard jalkapalloklubeilla
  • Mahdollisuuksien mukaan suomalaisten ammattilaisten tapaaminen paikanpäällä
  • Tutustuminen FC Utrecht ja/tai Ajax Amsterdam ja/tai Fortuna Sittard stadioneihin
  • Kaupunkikierrokset Utrecht ja/tai Amsterdam ja/tai Sittard
  • Vapaa-ajan ohjelmaa mieltymyksien mukaan (huvipuisto, iltaruokailut kaupungilla, uintia, sisä- tai ulkokartingia, ...).

Harjoittelun ja pelien lisäksi koko tapahtuman tarkoituksena on tarjota nuorille pelaajille hieman erilainen kokemus ja matka jalkapallon saralla.

PEPOn leirikeskuksena toimii 5 jalkapalloareenan ja seuraklubin kokonaisuus jossa leireili mm. vuonna 2006 FC Porton ammattilaisjoukkue ja vuonna 2007 Atletico Madridin ammattilaisjoukkue, pelaten leirin aikana harjoitusottelun mm. Ajaxia vastaan sen stadionilla. Toisena leirikeskusoptiona on Fortuna Sittardin lähellä oleva urheilukeskus.

Hollannin liigan kuluvan kauden sarjataulukko josta myös FC Utrecht löytyy tästä . Ottelutulokset ja taulukot myös MTV3:n teksti-tv:ssä sivuilla 515-516. Hollannin valtakunnallisen sarjan D13 ikäluokan kuluvan kauden sarjataulukko tästä

Seuraavassa hieman taustatietoa yhteistyö- ja niiden lähialueseuroista:

FC Utrechtin edustusjoukkue on pelannut Hollannin liigassa jo 30 vuotta, ja sijoittunut parhaimmillaan kolmanneksi. Joukkueen sijoitus Hollannin pääsarjassa on pääosin ollut sen keskivaiheilla. Seura voitti Hollannin cupin vuonna 2003 ja oli mukana UEFA-cupissa vuosina 2003 ja 2004. Seuran stadionin kapasiteetti on 25.000 katsojaa, ja se tulee ahtaaksi jokaisessa liigaotteluissa.

FC Utrecht poimii yhteistoimintasopimuksen puitteissa n. 30 muun Utrechtin alueen eri jalkapalloseuran noin 18 lupaavinta junioripelaajaa yhteen omaksi FC Utrecht joukkueeksi pääosin E11 ikävaiheessa. FC Utrecht pelaa PEPOa vastaan juuri tälläisellä D13 ryhmällä. Vastavuoroisesti FC Utrecht tarjoaa mm. omia jalkapalloklinikoita ammattilaispelaajien kera yhteistoimintaseuroille. Seuran tavoitteena on kasvattaa omasta takaa pelaajia liigaan. FC Utrecht oli ensimmäisiä liigaseuroja Hollannissa jotka panostivat omaan juniorityöhön. Hollannin nuorten maajoukkueessa aiemmin esiintynyt Rick Kruys ja U21 EM-mestari joukkueen Hollannin Erik Pieters on FC Utrechtin oma poika ja molemmat nykyisiä liigapelaaja. FC Utrechtin nykyinen juniorivalmennuspäällikkö pelasi itse seuran edustusjoukkueessa seuran voittaessa Hollannin liigassa pronssia.

FC Utrechtin juniorityön tasosta kertoo myös se että vuonna 2007 FC Utrecht 14-vuotiaat olivat Euroopan Premier Cupin lopputurnauksessa sijalla 5. Sparta Rotterdam oli sijalla 7. Hyvä saavutus Hollannilta kokonaisuudessaan. http://www.fc-utrecht.nl/

SO Soest on taas yksi alueen kasvattajaseuroista. Seuran seutualue on hyvin vauras. Seuralla on oma viihtyisä klubirakennus kenttineen, kuten Hollannissa on tapana. Seuran toiminnassa on useita samoja ominaisuuksia kuin PEPOlla: oma tiivis toiminta-alue, aktiiviset taustajoukot, vahva nuorison liikuttaja omalla alueella ja positiivinen vire. http://www.so-soest.nl/

Elinkwijk on Utrechtin alueen toinen merkittävä seura, jonka kasvateista pelaa useita kunkin ikäluokan Utrecht junnujoukkueissa. Seuran harjoituskeskuksessa on 5 nurmikenttää ja oma klubi. http://www.elinkwijk.nl/

AZ Alkmaar on seura jonka ammattilaisjoukkue on noussut aivan Hollannin liigan kärkeen suurella rahalla. Suurella rahalla on myös rakennettu seuran upea stadioni. Seura oli liigassa kaudella 2006-2007 sarjan kolmas jääden 3 pistettä PSV:n ja Ajaxin taakse. http://www.az.nl/

WHC Wezep seuran miesten edustusryhmä on Hollannin amatöörisarjan kärkiryhmiä. Ryhmän vieraana pelaamassa sen stadionilla on sen suhteiden avustuksella käynyt mm. Ajaxin ammattilaisjoukkue. http://www.whc-wezep.nl/

SV Kampong on toinen Utrechtin alueen kasvattajaseuroista. Seura on ainoa leirimme seuroista joilla on muitakin lajeja kuin jalkapallo. Seuran harjoituskeskus on FC Utrechtin harjoituskeskuksen vieressä. http://www.kampong.nl/

FC Utrechtin juniorivalmennuspäällikkö Koos van Tamelen ohjaamassa harkat PEPO 1994-syntyisille syyskuussa 2007. Huumorimies Tamelenin vitsien jälkeen poikia naurattaa.
PEPO 1994 ryhmäkuvassa - taustalla SO Soestin klubirakennus
PEPOn johtoa ja SO Soest juniorivalmennuspäällikkö Hans Renes
AZ Alkmaarin reservijoukkueen Joona Toivio kertomassa PEPO pojille ammattilaiskokemuksistaan. Joona on esiintynyt myös U19 maajoukkueessa 2006 ja U20 maajoukkueessa 2008
PEPO ja AZ Alkmaar ennen peliä syyskuussa 2007.
FC Utrechtin suomalaisammattilainen ja kymmeniä kertoja Suomen maajoukkueessa esiintynyt Peter Kopteff PEPOa varten "lehdistötilaisuudessa".
PEPO johtoa ja FC Utrecht juniorivalmennuspäällikkö palaverissa FC Utrechtin harjoituskeskuksessa
Pelaajien klubi
FC Utrecht stadion, kapasiteetti 25.000 katsojaa
FC Utrecht stadion