Tekonurmikampanja

(Päivitys 26.10.2023)

Visma Areena 9 vuotta - iso investointi tekonurmeen lähestyy

PEPO:n ainutlaatuisen halliprojektin tuotoksena syntynyt jalkapallohalli - nykynimeltään Visma Areena - on tulossa 9 vuoden ikään 26.12.2023. Tapaninpäivänä 26.12.2014 hallia käytettiin ensimmäisen kerran talkooväen ja nuorten pelaajien toimesta.

Halli on mahdollistanut jalkapallossa ympärivuotisen harjoittelun vihdoin myös Lappeenrannassa ja on omalta osaltaan piristänyt selvästi jalkapallotoimintaa tällä alueella.

Hallin ylläpito on toki vaatinut rahaa ja jatkuvaa talkootyötä. Ja yksi iso projekti siintää jo horisontissa, eli tekonurmen uusinta. Tekonurmen käyttöikä on yleensä 8 - 10 vuotta, pitkään käyttöikään päästään jos nurmea huolletaan hyvin. Tähän olemme PEPOssa pyrkineetkin, mutta silti nurmi valitettavasti kuluu ja uusinta tulee jossain vaiheessa vääjäämättä eteen.

Alamme jo nyt varautumaan tähän isoon investointiin, jonka kustannukset kaikkine töineen nousee noin 100 000 euron tasolle. Siksi seura perustaa nyt rahaston johon kerätään seuraavien vuosien ajan varoja, joilla tämä investointi olisi mahdollinen.

Jos haluat tukea hanketta tai ylläpitokuluja, tee lahjoitus seuran PEPO Lappeenranta ry:n hallitilille FI77 5620 0920 4095 12. Pankkitapahtuman viestikenttään kirjoita lahjoittajan nimi. 

Jokainen yli 500 euron lahjoituksen tehnyt yksityishenkilö ja yritys saa kiitoksena kausikortin PEPO:n miesten Kakkosen otteluihin kaudelle 2024. 

Tulemme raportoimaan tilanteen 31.12.2023, minkä verran lahjoituksia rahastoon on kertynyt. Lahjoittajien nimiä emme paljasta ellei sitä lahjoittaja toivo.

Jotta osaamme toimittaa kausikortit oikeaan osoitteeseen, täytä yhteystietosi ao. olevalle lomakkeelle ja lahjoitussummasi.

Visma Areena ja PEPO:n juniorit kiittävät kaikkia lahjoitukseeen osallistuvia!

 

Lahjoittajan yhteystiedot:

*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.