Tero Nieminen jatkaa PEPOn päävalmentajana kaudella 2027

PEPOn miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Tero Nieminen jatkaa tehtävässään myös kaudella 2027. Nieminen on luotsannut lilapaitoja kaudesta 2024 lähtien. Päättyneellä kaudella PEPO eteni historiallisesti Ykkösen nousukarsintoihin. Kauden aikana otetut edistysaskeleet antavat …

Miesten edustusjoukkueen kausi päätökseen

PEPOn miesten edustusjoukkueen kausi 2026 päättyi Ykkösen nousukarsintojen ensimmäiselle kierrokselle. Turkulainen ÅIFK eteni jatkoon yhteismaalein 3–2. Nousukarsintojen ensimmäinen osaottelu pelattiin Kimpisen stadionilla 952 katsojan edessä. ÅIFK vei ottelun nimiinsä maalein …

Haastattelussa Tero Nieminen ja Tuure Mäki-Uuro

Tänään perjantaina Kimpisen stadionilla pelataan historiallinen Ykkösen nousukarsintaottelu. PEPO ei ole koskaan aiemmin pelannut valtakunnallisissa sarjoissa nousukarsintaottelua.   Ennen illan ottelua tunnelmiaan kertovat päävalmentaja Tero Nieminen ja laitapuolustaja Tuure Mäki-Uuro. …

Niko Leiri vahvistaa PEPOn puolustusta

21-vuotias toppari Niko Leiri siirtyy PEPOon. Leirin sopimus ulottuu kauden 2027 loppuun. Vuonna 2005 syntynyt Leiri on FC Hakan kasvatti ja on pelannut tähänastisen uransa kasvattajaseurassaan. Tällä kaudella hän on …

Ykkösen nousukarsintojen otteluohjelma on julkaistu

PEPO sijoittui ylemmän loppusarjan lohkossaan toiseksi ja lunasti paikan Ykkösen nousukarsintoihin. Kaksiosaisen karsinnan ensimmäisessä vaiheessa vastaan tulee länsilohkon toiseksi sijoittunut ÅIFK Turusta. PEPO aloittaa karsinnan kotikentällään.   PEPO – ÅIFK …

PEPO jatkaa Ykkösen nousukarsintoihin

PEPO sijoittui Miesten Kakkosen ylemmässä jatkosarjassa toiseksi ja etenee Ykkösen nousukarsintoihin. Nousukarsinnan ensimmäisessä vaiheessa vastaan asettuu länsilohkon toiseksi sijoittunut ÅIFK Turusta. PEPO aloittaa kaksiosaisen karsinnan kotikentällään.   Suomen Palloliitto vahvistaa …

Yläloppusarja käyntiin kahdella tasapelillä

PEPO aloitti ylemmän jatkosarjan kahdella tasapelillä. Lauantaina 29.8. PEPO pelasi Kimpisen stadionilla 1–1-tasapelin PPJä vastaan. PEPOn ainoasta maalista vastasi Arttu Kotanen.   Torstaina 3.9. joukkue matkusti Helsinkiin Atlantis FC vieraaksi. …

PEPO jalkautuu tavaratalo Mainioon –

PEPO jalkautuu tavaratalo Mainioon Sammonlahdessa torstaina 3.9. Kauppias tarjoaa asiakkailleen makkaraa ja kahvia, myynnissä myös PEPO:n fanituotteita Tervetuloa !