Mika Heinon pitkä 4 vuoden päävalmennuspesti lopuillaan

10.9.2019 klo 23:00

Mika Heino, päävalmentaja
Mika Heino, päävalmentaja

Mika Heinon pitkä 4 vuoden päävalmennuspesti lopuillaan    

PEPO miesten edustusjoukkuetta jo vuodesta 2016 alkaen valmentanut Mika Heino jää pois päävalmentajan pestistä tämän kuluvan kauden päätteeksi neljän valmennusvuoden jälkeen.

Heino aloitti PEPO:n miesten joukkueen päävalmentajana, kun PEPO oli noussut kauden 2015 päätteeksi historiansa neljännen kerran Kakkoseen. Kolmen edellisen nousun jälkeen (1995, 2000, 2009) PEPO oli aina tippunut heti takaisin Kolmoseen.

Nyt kaudella 2016 tavoite oli säilyttää Kakkosen paikka. Se onnistuikin kaudella 2016 ja sen jälkeen PEPO on Mika Heinon johdolla vakiinnuttanut paikan hyvänä kakkosen joukkueena. Seuraavilla kausilla 2017 ja 2018 PEPO pelasi nousukarsintapaikasta viimeisille kierroksille asti. Tällä hetkellä kaudella 2019 PEPO on sarjassa kuudentena 4 pistettä jatkosarjapaikasta.

PEPO:n uuden päävalmentajan osalta neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä, ja seura tiedottaa niistä myöhemmin erikseen.

- - -

Tämän kauden jäljellä olevat kotiottelut Kimpisessä:

  • PEPO - Sudet (Kouvola) torstaina 19.9. klo 18.30 (iltavalaistusottelu)
  • PEPO - JäPS (Järvenpää) lauantaina 5.10. klo 15.00

Tämän kauden jäljellä olevat vierasottelut:

  • MP - PEPO torstaina 12.9. klo 18.30 (iltavalaistusottelu), Mikkeli, TV-lähetys esaimaa.fi
  • FC Reipas - PEPO lauantaina 28.9. klo 15.00, Lahti